Ville Haapasalon kirja on tarina, uskomaton sellainen. Kyseessä on Villen elämänkerta tai oikeastaan Haapasalon 90-luku, vaikka kirjassa välillä pompataankin myös 2000 – luvulle. Kuten moni hyvä tarina on sen opetus vasta lopussa ja sama pätee tähän. Kirjasta on vaikea yksittäisiä kolahduksia itsessään nostaa. Yksi kantava teema kirjassa kuitenkin on. Lähde rohkeasti tavoittelemaan omia unelmiasi ja päämääriäsi. Älä anna periksi ja syleile haasteita sekä uusia tilanteita, älä juokse niitä pakoon.
Ville Haapasalo lähti lukion jälkeen suoraan Moskovan Teatterikorkeakouluun entiseen Neuvostoliittoon. Hän oli ensimmäinen ulkomaalainen joka siellä opintonsa aloitti. Ensimmäiseen vuoteen hänellä ei ollut yhtään varsinaista ystävää johtuen siitä että hän ei osannut venäjää ja kukaan silloisessa Neuvostoliitossa ei osannut englantia. Asuntojärjestelyt ontuivat ja Ville joutui asumaan mitä erinäisimmissä paikoissa. Toisaalta hän oli itse päättänyt elää samalla tavalla kuin omat opiskelukaverinsa, joten hän ei myöskään ottanut Suomesta asumistukia tai muutakaan rahallista tukea. Teatterikorkeakoulu oli muutenkin erittäin vaativa oppimisympäristö ja opetusmenetelmänä oli murskana opiskelijat henkisesti ja sen jälkeen rakentaa heidät uudelleen. Päivät olivat armottoman pitkiä ja monesti paras ratkaisu olikin nukkua koululla että pystyi aamulla taas opiskelut aloittaa.
Matka yhdeksi Venäjän rakastetuimmista näyttelijöistä on ollut pitkä ja kivinen. Hänet on useamman kerran ryöstetty ja hakattu Venäjän vuosiensa aikana. Nämä kaikki ovat kuitenkin tapahtuneet 90 – luvulla kun koko Venäjä oli vielä täysin rakennusvaiheessa. Silloin Venäjää pystyi kutsumaan villiksi länneksi, jossa mikään ei ollut mahdotonta ja rahalla selvisi kaikesta. Nykypäivän Venäjä on tullut paljon eteenpäin näistä ajoista vaikka edelleenkin rahalla pärjää pitkälle. Ville on myös tienannut rahaa mutta se ei kuulemma ole ikinä hänen ”yllään pysynyt” vaan aina erilaisten liikeseikkailujen jälkeen hän on joutunut alusta aloittamaan taloudellisen perustansa rakentamisen. Tämä kuitenkin on osa Villen ajatusmallia. Hän ei mahdottomasti näistä asioista stressaa. Asiat tapahtuvat ja sitten pitää miettiä että mihin seuraavaksi alkaisi.
Kokonaisuudessa kirja on hieno kertomus siitä miten Villestä tuli ”Metsästyksen kansallisia erikoisuuksia” – elokuvan tähti ja miten elokuva lopulta muutti Villen elämän. Kirja on täynnä hauskoja sattumia sekä ennen kaikkea uskomattomia tarinoita. Lukija voi itse pohtia kuinka paljon tarinoista on väritetty värikynällä ja kuinka paljon siitä on täysin totta. Kirja itsessään on erittäin helppo lukuista ja eteenpäin soljuvaa. Se tulee luettua tai kuunneltua muutamalta istumalta ja sen jälkeen miettii että kuinka paljon tarinoita niin pieneen opukseen voikaan mahtua.
Asia mikä kirjasta kolahti oli juuri se että tärkeintä on uskoa omiin unelmiinsa ja näkemyksiinsä sekä tämän jälkeen lähteä määrätietoisesti niitä kohti kulkemaan. Pitää pystyä ohjaamaan oman elämän laivaansa uusille vesille aina tarpeen niin vaatiessa. Ei voi sanoa että kaikki on mahdollista mutta voi sanoa että hyvin moni asia on mahdollista kun itse niihin uskoo ja niitä varten on valmis tekemään töitä. Monet asiat vaativat uhrautumista sekä välillä toki voi vastatuuli olla pelottavan kova ja tekee mieli lopettaa. Monesti kuitenkin kova työ lopussa palkitaan mutta joskus voi olla hyvä puhaltaa peli poikki kun tuntee että on kaikkensa antanut.
Kirjana hyvä ja lupsakka kokonaisuus. Kolahduksien suhteen kevyt.
ARVOSANA 3,5/5
