Charles Duhigg – The Power of Habit
Power of Habits – kirja on nimensä mukaisesti mielenkiintoinen teos ihmisten tavoista. Kirja on ehtinyt jo viiden vuoden ikään ja suurin osa kirjassa olevista esimerkeistä on 80- ja 90-luvulta mutta…
Power of Habits – kirja on nimensä mukaisesti mielenkiintoinen teos ihmisten tavoista. Kirja on ehtinyt jo viiden vuoden ikään ja suurin osa kirjassa olevista esimerkeistä on 80- ja 90-luvulta mutta…
Paranoidi optimisti - kirja on kurkkaus Nokian historiaan, sen ohitettua huippunsa ja alamäen alettua. Toisaalta kirjassa valotetaan myös uutta nousua, joka viimeisimmän tulosraportin mukaan on vasta alkanut. Kirjassa oman näkemyksensä…
Growth hacking tai suomalaisittain kasvun hakkerointi tuli itselleni uutena terminä vastaan kirjan myötä. Ensimmäisen 50 sivun jälkeen olin jo myytyä miestä. Hacking Growth - kirja kertoo miten yrityksen kasvua saadaan…