Tietokirjojen hyvänä tasapainona itse tykkään pitää elämänkertoja. Joskus sekaan sattuu myös tarinoita ja tänään käsittelyssä on yksi tämmöinen tarina. Paulo Coelhon kirjallisuus on aika kiehtonut minua. Se on aina kiehtonut minua vaikka en ole koskaan itse kokonaista Coelhon kirjaa edes lukenut, ennen tätä. Kevätsiivousta tehdessä löysin vihdoin, jostakin tuolta kaappien syvyyksistä, vanhan opuksen jonka olin jo vuosia sitten itselleni ostanut. Ajattelin että ehkä nyt olisi aika ja sitten ajattelin uudestaan ja mietin että nyt on oikeasti aika jos joskus. Olkoon siis Paulo Coelhon Alkemisti yksi tämän vuoden 52 kirjasta.
Varoituksen sana teille jotka meinaatte Alkemistin käsiinne etsiä. Kyseessä on kirja joka tarvitsee keskittymistä ja pohdintaa. Sen voi toki lukea eteenpäin vain tarinan muotoisena mutta omasta mielestäni se antaa kaikista eniten silloin kun sitä lukee rauhassa ja ajatuksen kanssa. Alkemistin sisältöä ja tekstiä pitää mutustella omassa päässään. Miettiä eri asioiden merkityksellisyyttä kirjassa sekä mahdollisesti peilata jopa kirjassa olevaa tarinaa omaan polkuun tai ehkä omaan haluttuun polkuun. Alkemisti on kevyt aloitus oman polkunsa etsimiselle. Toisaalta se toimii myös erinomaisesti siinä kun polulla tulee vastaan esteitä, olivat ne sitten negatiivisia tai positiivisia esteitä. Kun on aika istua alas ja miettiä että ”Jatkanko tästä eteenpäin vai jäänkö tähän”.
Paulo Coelhon Alkemisti sopii itsensä kehittämisen sekä tämmöisen oman vision löytämisen ja polun määrittelemisen sarjaan. Kyseessä on kuitenkin kevyt opus. Alkemistin raskaudessa voidaan puhua semmoisesta pienestä sinisestä luonnon kukkasesta jonka tuoksu on tuoksuaistia hyväilevä mutta hyvin hento. Semmoinen kuitenkin jota voi mielellään tuoksutella pidemmän aikaa ja miksipäs ei useamminkin.
Alkemistin tarina kertoo espanjalaisesta paimentolaispojasta joka paimentaa lampaitaan. Poika on lähtenyt paimentolais uralle sen takia että hän rakastaa reissata. Matkallaan hän ihastuu kauppiaan tyttäreen. Pitkään hän suunnittelee tähän tyttöön uudelleen törmäämistä, seurustelemaan alkamista, naimisiin menoa ja perheen perustamista. Kuitenkin ennen kuin hän tähän tyttöön törmää toisen kerran tulee hänen polulleen mies joka puheillaan ohjaa paimentolaispojan matkalle etsimään aarretta Afrikkaan. Tarina johdattaa paimentolaispoikaa eteenpäin, välillä hänet pysäyttäen ja välillä häntä eteenpäin ohjaten.
Kirja kuvaa yhtä matkaa minkä ihminen voi kulkea mennessään kohti omaa ”aarrettaan” eli omaa päämäärää. Matkalle lähtiessä voi joutua luopumaan kaikesta ja matkalla voi tulla vastaan epäonnistumista ja epätoivoa. Välillä voi pysähtyä ja unohtua jälleen kerran mihin päin oli menossa. Jäädä jumiin hetkeen, jopa vuosiksi. Tämän jälkeen vielä ennen kuin pääsee lähtemään matkan seuraavalle taipaleelle tulee jälleen vastaan uusi asia. Tämä uusi asia voikin tuntua itseasiassa matkan lopulliselta päämäärältä mutta ilman että valitsemansa polun kulkee loppuun saakka ei voi saada lopullista tyydytystä siitä että mitä polun päässä olisikaan ollut. SPOILER ALERT! Poika lopulta löytää oman aarteensa.
Kirjan tarinahan on tarina paimentolaispojan matkasta mutta hyvin suora metafora ihmisen elämän matkasta sekä omaa visiota kohti kulkemisesta sekä sen saavuttamisesta. Kyseessä on kevyt ja kaunis tarina, joka oivalluttaa omalla tavallaan etsimään omaa polkuaan sekä erityisesti rohkaisee jatkamaan tietoisesti kohti päämäärää. Matkalla vastaan voi tulla musertavia asioita joiden ansiosta tekisi mieli kääntyä takaisin tai pysähtyä. Toisaalta matkalla voi tulla vastaan asioita jotka tuntuvat paremmilta kuin alkuperäinen tavoite mutta ilman viimeisen kortin katsomista ei koskaan voi lopulta olla tietoinen siitä että mihin oma polku olisi johtanut.
Tosi vaikea kirja kuitenkaan kirjoittaa kolahduksien muotoon tai ylipäätänsä kirjoittaa blogi siitä. Jotenkin se mie vaan onnistuin taas silti runoilemaan ummet ja lammet tänne. Siinä mielessä kirja on myös hieno että se on kirjoitettu melkein kolmekymmentä vuotta sitten ja silti se on aivan yhtä koherantti tänä päivänäkin.
Itsessään kevyt ja kaunis kirja. Tarinan osalta haluan antaa 5/5 ja kolahdusten osalta 2/5, eli otetaan tämmöinen keskiarvo jossa hieman kuitenkin painotetaan sitä blogin syvintä olemusta eli kolahduksia.
ARVOSANA 3/5
