Sebastian Jungerin Tribe kirja kertoo siitä miten nykyihminen on vieraantunut heimokulttuurista ja kaipaa sen piirteitä elämäänsä. Kirja tuli itselläni vastaan kaverin suosittelemana ja kun Marko Ahtisaaren 10X kirjassa heimokulttuuri oli jäänyt mieleeni niin ajattelin että tämä voisi olla mielenkiintoinen kirja myös luettavaksi.

Tribe kirja kertoo paljon Jungerin omia kokemuksia sotarintamalta. Hän ei ole itse ollut sotimassa mutta on toiminut journalistina eri sotien eturintamassa ja nähnyt toimittajan silmin elämää taisteluissa. Kirja painottuu aika voimakkaasti siihen että miten sodasta palaavat veteraanit saataisiin mukautettua takaisin yhteiskuntaan. Nyky yhteiskunnasta puuttuu usein tämmöinen heimokulttuuri ja yhteenkuuluvuus. Junger lähtee purkamaan asiaa nimenomaan heimokulttuurin ja siihen liittyvän vahvan yhteenkuuluvuuden kautta. Jokaisella meillä pitäisi olla oma rooli ”heimossamme” eli tekemämme työmme yhteisömme eteen toisi meille itselle tunteen merkityksellisyydestä.Itsessään kirja on mielenkiintoinen ja siitä saa napattua muutamat hyvät kolahdukset. Painotus on hyvin vahvasti toki yhdysvaltalaisten silmälasien läpi. Kirjassa käsitellään ihmisten toimintaa yhteisönä ja henkilökohtaisella tasolla sodissa, kriiseissä ja katastrofeissa. Toisaalta sitä miten takaisin kotiin palaavat ihmiset saataisiin integroitua takaisin osaksi yhteiskuntaa mahdollisimman hyvin.

TYYTYVÄISYYS JA ONNELLISUUS:

Tässä on yksi suora lainaus kirjasta, jonka heti alussa itselleni ylös kirjoitin.

”To be content humans need:
* Feel competent what they do
* Feel authentic in their life
* Feel to need connected to others”

Tämän yhtälön summa on onnellisuus. Samaa asiaa on muissakin kirjoissa käsitelty sekä muutamassa muussa blogissa olen nostanut esille osina. Tässä on kuitenkin yhdenlainen kaava siitä miten ihminen voi olla tyytyväinen nykyiseen tilanteeseen. 

Muutamat ihan perusasiat mitkä ihmiselle pitää olla kunnossa jotta hän tuntee olonsa tyytyväiseksi ja onnelliseksi. Kyvykkyys/kompetenssi, autenttisuus/aitous ja yhteys muihin ihmisiin. Varmaan kaikki voivat allekirjoittaa nämä asiat tavalla tai toisella. Elämisen ja onnellisuuden perus kulmakiviä jokaisella meistä. Maslowin tarvehierarkiasta löytyy samoja asioita eri portailta vaikkakin siinä ne ovat avattu tuota yhtä lausetta laajemmin.

Nämä on aina asioita jotka nousevat aika ajoin monestakin eri kirjasta eri tavalla esille. Oli kyse sitten joka päiväisestä elämästä, työstä tai vapaa-ajasta niin tavalla tai toisella nämä samat asiat nousevat sieltä esille. On aina helppo sanoa että nämähän ovat itsestäänselvyyksiä mutta itsestäänselvyydet ovat monesti haastavia juuri sen takia että ne tahtovat helposti unohtua tai niitä ei henkilökohtaisesti kuitenkaan kyseenalaista tai käsittele.

MERKITYKSELLISYYS JA HEIMOKULTTUURI:

Kirjan mukaan merkityksellisyyden tunne puuttuu nykypäivän yhteiskunnasta. Mitä tällä tarkoitetaan on se että ihmiset eivät koe olevansa osa yhteisöä. On tärkeää että ihminen kokee oman tekemänsä työnsä merkityksellisyyden omalle yhteisölle tai yhteiskunnalle. Kun tätä merkityksellisyyttä ei tuntea itsensä myös merkityksettömäksi. Junger kirjassaan rinnastaa tämän heimoihin sekä heimokulttuuriin. Jokaisella jäsenellä on oma tärkeä roolinsa heimossa. Kaikki antavat oman osansa kokonaisuuteen ja tätä kautta kokevat että oma työ auttaa yhteisöä sekä muita. Kirjassa Junger nostaakin esille sen kuinka paljon ihmiset kokevat hyvän olon tunnetta ihan vain siitä että voivat auttaa toisia.  Toisaalta kaikki jaetaan heimon kesken ja vahvat auttavat heikkoja.

Toinen tärkeä osa tätä kokonaisuutta on oma heimo ja se että kuuluu johonkin heimoon. Heimo voi olla mikä tahansa (kylä, koti, työ, harrastus, virtuaalinen, fyysinen yms.) mutta pitää olla jokin paikka missä ihminen tuntee olevansa osa yhteisöä. Yhteinen päämäärä, samanlaisia arvoja tai päämäärä. Yhteiskunnan heimot voivat tänä päivänä olla täysin virtuaalisia. Verkossa massa ihmisiä jotka kokevat auttavansa omaa heimoaan omalla osaamisellaan sekä tekemällään työllä. Digitaalisuus erkaannuttaa ihmisiä mutta toisaalta myös yhdistää heidät.

Tämä oli oikeastaan kirjan kantava voima. Miten sodasta palaavat ihmiset saadaan mahdollisimman hyvin sopeutettua takaisin osaksi yhteiskuntaa. Kirjan mukaan he eivät koe olevansa enää osa yhteiskuntaa vaan irrallaan siitä. Toisaalta he kokevat että ihmiset eivät välttämättä ymmärrä heitä. Sota on siirtynyt yhä pienempiin kasvokkain tapahtuviin taisteluihin ja yhä enemmän sotilaista ei koskaan ole varsinaisessa fyysisessä taistelussa vihollisen kanssa. Silti mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet palaavien sotilaiden kanssa. Junger kirjassaan nostaa esille että osa näistä on varmasti lähtöisin siitä että mielenterveysongelmia tunnistetaan nykyään paremmin kuin aiemmin ja osa siitä että pieni murto-osa sotilaista hakee erilaisia tukia ja avustuksia vaikka heillä ei näitä ongelmia ole. Jungerin mukaan suurin syy on kuitenkin edellä mainittu merkityksellisyyden tunne sekä irrallisuus yhteiskunnasta. Veteraaneja kyllä juhlitaan, tiedostetaan ja osittain laitetaan jopa eriarvoiseen asemaan. Silti Jungerin mukaan tämä ei ole tapa millä veteraanit saadaan kotiutettua osaksi yhteiskuntaa mahdollisimman hyvin. 

Tämä on yksi asia mitä itse huomasin usein kirjaa kuunnellessa pohtivan. Nimenomaan miten ihminen kokee tänä päivänä merkityksellisyyden sekä mikä on meidän heimomme tänä päivänä. Kirjalta olisin toivonut ehkä syvällisempää luotausta nimenomaan tähän asiaan. 

KATASTROFIN PIIRTEET:

Kirjassa kerrotaan myös että sodassa tai katastrofissa ei yhteisö murru vaan yhtenäistyy. Ihmiset auttavat toisiansa ja jakavat yhteisölle. Ihmisten primitiivinen vaisto on auttaa toisia ja se tuottaa mielihyvää meille. Sodan ja katastofien aikana mielenterveysongelmat vähenevät ja ihmiset eivät ole yhtä masentuneita. Tämä johtuu osittain nimenomaan merkityksellisyydestä sekä siitä että sodassa ihmiset kokevat olevansa tasa-arvoisessa asemassa. Kaikki luokat murenevat ja yhteisö on tasavertainen. Myös yhteinen vihollinen yhdistää ihmisiä samalla tavalla ja oma heimo on selkeä. 

Myös katastrofissa kaikki ovat tasa-arvoisia. Selvitymisessä ei ole sosiaalista statusta tai yhteiskunnan määrittämillä statuksilla ei ole enää arvoa. Katastrofi tuo esille yhteenkuuluvuutta ihmisissä. Katastrofi tuo esille ihmisten primitiivisiä vaistoja kuten rohkeus, lojaliteetti, epäitsekkyys jotka voivat olla kokemuksina huumaavia. 

Tämä on kolahduksena mielenkiintoinen. Miten ihminen ja yhteiskunta muuttuu edes hetkeksi kun ollaan eräänlaisessa poikkeustilassa. Toisaalta itse aina mietin että miten näitä asioita voisi hyödyntää jokapäiväisessä elämässä ja erityisesti työyhteisöissä. Miten työyhteisöihin saadaan herätettyä samanlainen heimokulttuuri ja yhteenkuuluvuuden sekä merkityksellisyyden tunne? Saadaanko työyhteisöissä herätettyä samoja primitiivisiä vaistoja mitä ihmiset kokevat näissä poikkeustilanteissa.

YHTEENVETO:

Kirja painottuu hyvin paljon sotaan. Siinä käydään läpi sitä miten mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet armeijassa. Toisaalta syynä voi olla myös se että ne mielenterveysongelmat tiedostetaan paremmin. Moni myös kaipaa sotaa. Toisaalta ne ei niin kaipaa sotaa vaan sitä yhteenkuuluvuutta. Olla osana tiimiä ja antaa oma henkensä muiden käsiin ja muut antavat omansa sinun.

Jälkikäteen kirja oli erilainen kuin mitä aluksi siitä ajattelin. Ei se ihan täysin minun makupalettiin sopinut mutta erilainen kokemus ja näkemys asioista. Bisneskirjahan tämä ei ole mutta ajattelemaan herättelevä kirja. Varmasti siinä olevia asioita voi hyödyntää jos itse joskus joutuu tilanteen eteen missä pitäisi saada ihmiset osaksi yhteiskuntaa tai työyhteisöä. Sinänsä kirjassa esitetyt keinot ovat kuitenkin erittäin radikaaleja asioita kokeneille ihmisille mutta miksipäs ne eivät voisi toimia meille kaikille.

ARVOSANA 3/5